EhdokkaatIida LiimatainenOtto Sorvo
Kuva
EsittelyMoikkamoi! Oon Iida, toisen vuoden KEY-mittari ja haen killan varapuheenjohtajaksi. Oon kuluvana vuonna toiminut killan tiedottajana ja sitä kautta saanut hyvän kuvan siitä, mitä killassa tapahtuu ja millaista on toimia killan hallituksessa. Oon tykännyt todella paljon kiltatoiminnassa mukana olemisesta kuluvana vuonna, että ajattelin hakea vielä toiseksi vuodeksi hallitukseen.

Tulevana vuonna haluaisin päästä kehittämään erityisesti killan häirintäyhdyshenkilötoimintaa sekä hoitamaan muita varapuheenjohtajalle kuuluvia vastuita eli kiltahuoneen ylläpitoa monttutonttujen kanssa, kokousten sihteröintiä ja puhiksen apuna toimimista.
Heipä hei! Olen Otto Sorvo, 4. vuoden mittari ja haen nyt rakkaan kiltamme varapuheenjohtajaksi. Olin killan hallituksessa yrityssuhdemestarina vuonna 2022 ja olen ollut koko opiskelujen ajan mukana erilaisissa killan toimihenkilötehtävissä. Nyt tänä vuonna olen järkkäillyt bileitä Teekkarijaoston alaisessa Juhlatoimikunnassa. Koti-ikävä on kuitenkin iskenyt kuluneen vuoden aikana, jonka vuoksi halusin hakea vielä uudestaan hallitukseen. Kilta- ja järjestötoiminta ovat siis minulle hyvin tuttuja ja tärkeitä asioita, ja haluaisinkin olla kehittämässä alati muuttuvaa kiltaamme puheenjohtajan työparina tulevana vuonna. Uskon, että voin omalla panoksellani vaikuttamassa siihen, että hallituksessa hommat luistavavat mukavasti, mikä on tärkeää, koska hyvin toimiva hallitus vaikuttaa positiivisesti koko killan toimintaan. Härytoiminnan ja kiltahuoneen kehittämisen ohella haluan olla myötävaikuttamassa siihen, että myös killan toimihenkilöt järjestäisivät kiltalaisten näköisiä tapahtumia entistäkin omatoimisemmin.
Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killoilla on keskeinen rooli opiskelija- ja teekkarikulttuurin säilyttämisessä ja luomisessa. Kiltojen järjestämillä ja tarjoamilla tapahtumilla on myös myönteinen vaikutus opiskelijoiden hyvinvointiin, kun opiskelun vastapainoksi on tarjolla erilaisia aktiviteettejä. Kiltatoiminnan kautta on myös mahdollista luoda uusia ystävyyssuhteita sekä tutustua muiden vuosikurssien opiskelijoihin.

Mielestäni killan yksi tärkeimmistä tehtävistä on ehdottomasti opiskelijoiden edunvalvonta. Tämä on tärkeää erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, jotka eivät ole aktiivisesti mukana killan toiminnassa, mutta opiskelevat kuitenkin samalla alalla. Varsinkin nyt, kun on tullut kandiohjelmauudistus, on killan tärkeää kuunnella uusien opiskelijoiden ajatuksia ja mielipiteitä sekä viedä niitä eteenpäin korkeakoululle päin.
Kilta toimii yhteisönä jäsenistölleen ja auttaa luomaan sosiaalisia suhteita samanhenkisten ihmisten kanssa. Fuksikasvatus on oleellinen osa sitä, että uudet opiskelijat löytävät kavereita ja pääsevät osaksi teekkariyhteisöä. Killalla on siis todella suuri merkitys monelle kiltalaiselle osana sosiaalista elämää opiskeluaikoina. Kilta tutustuttaa myös vaihto-opiskelijat Suomeen ja Otaniemeen, jotta he voivat saada ikimuistoisia kokemuksia. Tämän vuoksi killan järjestämät lukuisat erilaiset tapahtumat ovat killan yksi tärkeimmistä vastuista.

Kilta on myös tärkeä edunvalvoja etenkin opintoasioissa. Killan on helpompi ottaa kantaa ja vaikuttaa koulun epäkohtiin kuin yksittäisen opiskelijan. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi ongelmat kursseilla, tutkinto-ohjelman rakenne tai fuksien orientaatio opintoihin ja yliopistoelämään. Olen huomannut, että kilta pystyy tuomaan opiskelijan näkökulmaa esiin, sillä koulun henkilökunta ei välttämättä osaa ajatella kaikkia asioita opiskelijan näkökulmasta, vaikka niin haluaisivatkin. Tässä avainasemassa ovat tietenkin opintomestari ja fuksikapteenit. Kilta pystyy nostamaan esille myös esimerkiksi hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä ongelmia, jotka tulevat ilmi vaikkapa hyvinvointikyselyssä.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan pitää hyvää huolta Montusta ja kehittää sitä yhdessä monttutonttujen kanssa. Lupaan kehittää killan häirintäyhdyshenkilötoimintaa sekä tukea uusia häirintäyhdyshenkilöitä, jotta killassa ja sen tapahtumissa kaikki tuntisivat olevansa turvassa ja voisivat saapua tapahtumiin juuri sellaisina kuin ovat. Lupaan myös tukea muita hallituslaisia ja omia toimihenkilöitäni heidän tehtävissään ja auttaa heitä parhaani mukaan.
1. Lupaan tietenkin hoitaa vastuuni, jotka pestiini kuuluvat. Näitä ovat mm. kokouksien sihteeröintiin liittyvät tehtävät, Montusta huolehtiminen sekä hallituksen yhteiset vastuut.
2. Lupaan kehittää parhaani mukaan härytoimintaa ja pyrkiä saamaan toiminnasta kestävää.
3. Lupaan, että vaikutan positiivisesti hallituksen yhteishenkeen sekä omalla asenteellani että toiminnallani niin, että myös muut hallituslaiset ovat motivoituneita hallitustoiminnassa, koska tietävät saavansa tukea muilta hallituksen jäseniltä sitä tarvitessaan.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Varapuheenjohtajalle on tulevana vuonna tulossa uusia toimihenkilöitä, eli häirintäyhdyshenkilöitä, jotka luovat omat haasteensa ja kehityskohteensa. Häirintäyhdyshenkilötoiminnan näkökulmasta on tärkeää saada kaikkiin tapahtumiin nimetyt häirintäyhdyshenkilö(t) sekä tapahtumakuvauksiin maininta, että tapahtumissa noudatetaan AYY:n turvallisemman tilan periaatteita. Tämä on toteutunut kuluvan vuoden aikana vaihtelevasti, joten tässä asiassa on huomattavasti parannettavaa.
En näe varapuheenjohtajan pestissä mitään muuta merkittävää kehityskohdetta kuin häirintäyhdyshenkilötoiminnan kehittäminen. Varapuheenjohtaja saa uusia toimihenkilöitä alaisuuteensa, kun häirintäyhdyshenkilötoiminta käynnistetään nyt alkuvuodesta. Tämä on killassamme uutta ja hakee varmasti alkuun muotoaan. Kyseessä on haastava kokonaisuus, mutta uskon, että yhdessä häryjen kanssa saamme vietyä toimintaa oikeaan suuntaan. Kuitenkaan itse vpj:n roolissa en näe mitään ns. rakenteellista, mikä kaipaisi muutosta. Toki pieniä asioita voi aina hoitaa paremmin, kuten toimareiden aktivoiminen, mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Pestiä alkaa kuitenkin ymmärtää paremmin vasta sitten, kun on toiminut siinä roolissa, koska siihen liittyy monia asioita, jotka eivät näy ulospäin.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Varapuheenjohtajan viikottaisiin tehtäviin kuuluu esityslistojen tekeminen, kokousten sihteröinti, kokoustiivistelmien kirjoittaminen sekä kiltahuoneen ylläpidosta vastaaminen. Näiden lisäksi varapuheenjohtaja toimii ns. jokapaikan höylänä ja pyrkii auttamaan tapahtumien järjestämisessä ja muiden projektien kanssa. Tiedottajana toimiminen on auttanut hahmottamaan, miten paljon aikaa hallituksen kokouksiin kuuluu ja on voinut myös seurata vierestä nykyisen varapuheenjohtajan työskentelyä. Sanoisin, että keskimäärin viikossa pestiin menee noin 5 tuntia, mutta tuntimäärä saattaa vaihdella viikosta riippuen. Omalla ajanhallinnalla voi pitkälti vaikuttaa siihen, miten paljon aikaa eri tehtäviin kuluu aikaa.
Kokoukset vievät yleensä muutaman tunnin viikottain. Koska varapuheenjohtaja toimii kokouksissa sihteerinä, aikaa vie myös esityslistan laatiminen, pöytäkirjan viimeistely sekä kokoustiivistelmän tekeminen. Nämä vienevät viisi tuntia riippuen kokouksien pituudesta. Tähän päälle tulee erilaisia muita tehtäviä, kuten esimerkiksi juoksevien asioiden hoitaminen puheenjohtajan apuna. Siihen sisältyy paljon viestittelyä, jota tulee tehtyä pitkin päivää, minkä vuoksi siihen kuluvan ajan mittaaminen voi olla hankalaa. Alkuvuodesta aikaa vie myös härytoiminnan käynnistäminen. Vpj:n vastuulla on myös kiltahuone Montusta huolehtiminen, mutta tässä apuna on onneksi monttutontut. Killan hallitus järjestää myös tapahtumia, jotka eivät ole minkään tietyn pestin vastuulla. Lisäksi hallitus voi olla apuna esimerkiksi fuksitapahtumissa. Varapuheenjohtaja on myös osa TKTMK:ta, joka järjestää muutamia perinteisiä tapahtumia vuodessa. Kuten kaikissa pesteissä, työtunnit vaihtelevat vuodenaikoijen mukaan. Esimerkiksi alkuvuodesta uuden opettelu ja rutiiniin pääseminen vie oman aikansa. Luulen pestin vievän siis vähintään viisi tuntia viikossa, mutta kaksin- tai kolminkertainenkaan määrä ei olisi mitenkään tavatonta ja olen varautunut käyttämään huomattavan osan ajastani tämän tehtäväni hoitamiseen.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Tulen omasta mielestäni hyvin toimiin erilaisten ihmisten kanssa, joten en usko tämän olevan ongelma. Fakta kuitenkin on se, että aina tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät välttämättä kohtaa. Tällöin on vain osattava löytää tapoja toimia kyseisen henkilön kanssa. Tämä pätee niin hallitustoiminnassa, ryhmätöissä kuin työelämässäkin, sillä aina ei voi valita niitä parhaita kavereita omiksi työkavereiksi.
Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, koska olen melko kärsivällinen ja joustava. En siis usko, että tämä tulee olemaan ongelma. Aina tulee kuitenkin vastaan ihmisiä, joiden kanssa toiminen ei ole itselle mieluisaa. Tällaisissa tilanteissa tulee silti käyttäytä asiallisesti ja pyrkiä yhteistyöhön henkilöstä huolimatta.
Hallituksen tehtäviin kuuluu kiltalaisten edunvalvonta. Kerro omin sanoin, mitä edunvalvonta mielestäsi tarkoittaa.Killan tehtävänä on toimia kiltalaisten etujen puolestapuhujana ja pyrkiä varmistamaan heidän hyvinvointinsa ja tarpeidensa huomioimisen niin killan tapahtumissa kuin opinnoissa. Hallitus toimii myös yhteyshenkilönä kiltalaisten ja korkeakoulun välillä, jotta kiltalaisten ääni tulee kuulluksi ja heidän tarpeitaan tuodaan esille. Näin voidaan varmistaa, että korkeakoulun tekemät päätökset tukevat opiskelijoiden näkemyksiä ja tarpeita.
Edunvalvonta tarkoittaa opiskelijoiden äänen kuuluviin tuomista. Kilta tarvittaessa voi vastustaa, jos koulu tekee päätöksiä, jotka ovat haitallisia opiskelijoille. Kilta voi nostaa esiin ongelmia esimerkiksi liittyen kurssien arviointiin ja järjestämiseen. Lisäksi esiin voidaan nostaa vaikkapa jaksamiseen liittyviä huolia. Killan hallitus kuulee haasteista opinnoissa paremmin ruohonjuuritasolla kuin mitä koulu, koska kaikki eivät jaksa täyttää esimerkiksi palautelomakkeita. On myös yleensä tehokkaampaa, kun kilta nostaa suoraan henkilökunnalle esiin epäkohtia verrattuna yksittäiseen opiskelijaan.
Koetko mielestäsi, että kilta jättää vanhemmat (3+ ) vuosikurssit ja maisteriopiskelijat vähemmälle huomiolle kuin ’nuoremmat’?Olen itse 5. vuoden opiskelija Helsingin yliopistossa ja voin sanoa, että tämä on ongelma niin Otaniemessä kuin myös sen ulkopuolella. Vaikka olenkin vasta tupsu Otaniemessä, on mulla silti kokemusta siitä millaiset tapahtumat houkuttelevat vanhempia opiskelijoita ja miten niistä kannattaa viestiä. Kilta järjestää vuoden aikana todella paljon tapahtumia, jotka ovat suunnattuja vain fukseille. Killan tehtävänä on kuitenkin järjestää monipuolisesti vuosikurssirajat ylittäviä ja vanhemmille vuosikursseille suunnattuja tapahtumia. Tämä on sellainen asia, mikä on hyvä ottaa esille hallitustoiminnassa, kun mietitään vuoden aikana järjestettäviä tapahtumia.
On itsestään selvää, että fuksit saavat enemmän huomiota kuin vanhemmat vuosikurssit, koska on tärkeä saada fuksit mukaan kiltatoimintaan ja teekkariyhteisöön. En kuitenkaan näin 4. vuoden opiskelijana koe, ettei kilta järjestäisi tarpeeksi tapahtumia vanhemmille opiskelijoille. Tämä on kuitenkin asia, joka on tärkeää huomioida varsinkin nyt, kun kilta kasvaa vuosi vuodelta. Killassamme on onneksi aktiivisia vanhempia opiskelijoita, jotka oma-aloitteisesti ovat järjestäneet toimintaa. Tätä tulisikin mielestäni rohkaista myös hallituksen toimesta ja ehkä myös “n-toimikunnan” tmv. perustaminen tai maakansan tietäjien aktivoiminen tällaisissa asioissa voisivat olla harkinnan arvoisia asioita. Kysyntää vanhempien opiskelijoiden tapahtumille varmasti olisi, mutta en näe niiden puuttumista tällä hetkellä akuutiksi ongelmaksi, sillä vanhemmat opiskelijat ovat silti tervetulleita moneen tapahtumaan.
Millainen käsitys sinulla on hallituksen yhteisistä vastuista ja niiden työtaakastaKoen, että mulla on hyvä käsitys siitä, mitä hallituksen yhteisiin vastuisiin kuuluu. Kulunut vuosi hallituksessa on opettanut, että omaan pestiin kuuluvien vastuiden lisäksi hallituksen tehtäviin kuuluu myös erilaisten tapahtumien järjestäminen ja erilaisten virallisten asioiden hoitaminen. Hallitustoiminta on yhteispeliä, johon vaaditaan jokaisen työpanosta, jotta työkuorma pysyy kaikilla tasaisena eikä hommat kaadu ainoastaan tiettyjen henkilöiden niskaan. Kuluneen vuoden aikana olen myös oppinut, että kokousten pituus vaihtelee melkein viikottain riippuen käsitellyistä aiheita. Työtaakka vaihtelee myös viikoittain riippuen siitä onko viikolla jotain hallituksen järjestämää ohjelmaa kokouksen lisäksi.
Olen ollut hallituksessa sinä vuonna, kun kandiuudistus tapahtui, mikä lisäsi ihmetyksen aiheita. Uskon siis tietäväni varsin hyvin, kuinka paljon hallituksessa oleminen vie aikaa ja energiaa. Hallitus kokoustaa viikottain, mikä vie keskimäärin pari tuntia viikossa. Kokouksien pituuteen vaikuttaa se, mitä killassa sillä hetkellä tapahtuu. Lisäksi hallituksella on monia yhteisiä tehtäviä, kuten erilaisten tapahtumien järjestäminen ja esimerkiksi fuksitapahtumissa avustaminen. Välillä myös yksittäiset hallituksen jäsenet saattavat auttaa tapahtumissa tai muissa tehtävissä, vaikka ne eivät varsinaisesti kuuluisikaan omalle vastuualueelle.
Hakisitko pestiin jos se ei olisi osana hallitusta?Varapuheenjohtaja on killan säännöissä määritelty pesti, joten siihen ei voi hakea niin, että pesti olisi hallituksen ulkopuolella. Haen ensisijaisesti varapuheenjohtajan tehtävään, koska haluan päästä kehittämään häirintäyhdyshenkilötoimintaa ja kiltahuonetta sekä kiltatoimintaa yleisesti. Hallitusvirkaan kuuluu myös paljon vastuuta, jonka olen valmis kantamaan yhdessä muiden hallituslaisten kanssa. Jos en tule valituksi pestiin, aion kuitenkin hakea toimariksi johonkin pestiin, jossa pääsen osallistumaan näiden asioiden kehittämiseen.Tämä on ehkä hieman hassu kysymys, koska hallituksessa on pakko olla varapuheenjohtaja eikä siinä olisi järkeä, ettei varapuheenjohtaja olisi osana hallitusta, koska tehtävät liittyvät olennaisesti hallituksen kokouksiin.

Olen ollut mukana lukuisissa erilaisissa toimihenkilöpesteissä ja haluan olla mukana killan toiminnassa, oli se sitten hallituksessa tai ei. Haen kuitenkin tähän tehtävään juuri siitä syystä, että se on keskeinen osa hallitusta ja pääsee hyvin vaikuttamaan killan päätöksentekoon.
Siirry sivun alkuun