Fuksipisteet

Fuksipisteitä kertyy olemalla mukana fuksipistevihosta löytyvissä tapahtumissa. Pisteidenkeruu ei ole missään tapauksessa hankalaa, vaan tarkoituksena on pikemminkin kannustaa teitä uusia mittareita osallistumaan killan ja AYY:n tarjoamiin ajanvietemahdollisuuksiin. Fuksipistekortissa on myös pakollisten pisteiden osio, jolloin saattaa olla tiedossa myös työntekoa. Tämä työnteko ei ole ns. tylsää puurtamista vaan mukavaa yhdessä tekoa, eli onkin pikemminkin sääntö eikä poikkeus, että työpisteiden kerääminen esim. juhlia järkkäillessä tarjoaa mahdollisuuden hauskanpitoon! Teekkarilakin saadakseen tulee jokaisen suorittaa fuksipisteiden vähimmäispistemäärät ja pakolliset osasuoritukset: Polyteekkarimuseovierailu, laulukoe, työpisteet ja 8 opintopistettä.

Teekkarilakki

Itse lakista sen verran, että sen käyttäjä edustaa oman hurmaavan persoonansa lisäksi koko teekkarikuntaa ja olisi suotavaa käyttäytyä sen mukaisesti. Toivotan kaikille paljon intoa pisteiden keruuseen ja muistakaa, ettei kyse ole mistään elämääkin vakavammasta asiasta, vain silkasta hauskanpidosta teekkarimaisella tavalla. Teekkarilakki on kesälakki, ja sen käyttöaika on 1.5.-30.9., jonka ulkopuolisina aikoina lakinkäyttölupa tulee hakea Teekkarijaostolta.

Siirry sivun alkuun